Ikkunaremontti Kuopion Kettulanlahdessa toi Julkusen pariskunnalla raikkaamman sisäilman ja sujuvamman arjen

Liisa ja Aarne Julkunen muuttivat Kuopion Kettulanlahteen jo vuonna 1975. Heidän nykyinen kotitalonsa on ns. ketjutalo, joka rakennettiin edellisellä vuosikymmenellä. 

  • Silloin 60-luvulla tänne Kettulanlahteen rakennettiin tosi paljon uutta. Tässä asunnot ovat vieri vieressä. Meillä on yhteinen seinä naapurimme autotallin kanssa, Liisa Julkunen taustoittaa historiaa ja asunnon tyyliä. 

Julkusten tavoitteena on pitää kotinsa sellaisessa kunnossa, että siinä voisi asua mahdollisimman pitkään. 

  • Olimme huomanneet, että remontin tarvetta on vähän joka tavalla. Mutta toteutus on aina vaan jäänyt. Vanhoja ikkunoitamme piti tilkitä koko ajan, koska ne vetivät. Sitten naapurustossamme vaihdettiin kesällä 2021 ikkunoita. Minä kävin siellä tietysti kiinnostuneena katselemassa ja kyselemässä. Pyysinkin yhden ikkunaedustajan käymään meillä, Liisa muistelee.

Ensimmäisen edustajan käynnin jälkeen, Liisa huomasi Kuopion alueen paikallislehdessä Savon Sanomissa OnniRemontit Oy:n ilmoituksen. Liisan ja Aarnen apuna remontin järjestelyissä ja toteuttamisessa on heidän poikansa Timo Julkunen. Timo päätti soittaa Tuomas Nissiselle ja pyytää häntä arviokäynnille. 

  • Arviokäynnillä ilmeni, että Julkusten tarkoituksena on ikkunoiden lisäksi uusia samalla myös ulkoverhous parempaan kuntoon. Ehdotin, että se kannattaisi tehdä saman projektin yhteydessä. Heidän kotinsa on tyypillinen 60-luvun loivakattoinen ja yksikerroksinen ratkaisu, jossa voi joskus esiintyä mahdollisia eristysongelmia, Nissinen muistelee ensimmäistä kohtaamista. 

Julkusilla ei ollut tarkkaa tietoa mineriittilevyjen takana olevan seinän rakenteesta, joten sille päätettiin tehdä ensin rakenneavaus. Avauksessa huomattiin, että vanhoja eristeitä kannattaa uusia. Vanhojen eristevillojen tilalle vaihdettiin nykyaikaiset eristyslevyt.

Ikkunaremontti poisti vedon ja vaivan – avara valoisuus säilyi

Ikkunaremontti eteni huone kerrallaan. Vanhat puuikkunat vaihdettiin nykyaikaisiin alumiiniverhottuihin ikkunoihin.

  • Ennen vanhaan puisia ikkunoita piti säännöllisesti hoitaa maalaamalla. Alumiiniverhotut ikkunat tuovat huolettomuutta, koska niissä huoltomaalauksen tarvetta ei enää ole, Nissinen kertoo.  

Julkusten olohuoneessa on aina ollut valtavan iso, monta metriä leveä ikkuna. Se on miellyttänyt Julkusia, koska iso ikkuna luo koko asuntoon paljon avaruutta ja valoa. 

  • Sitä ikkunaa on ollut hankala käsitellä, koska se on niin painava. Harkitsimme jo, että pitäisikö siitä luopua kokonaan ja keksiä tilalle jokin toimivampi ratkaisu. Onneksi OnniRemontit Oy:lla oli tarjota samankokoinen ikkuna sellaisena mallina, jota ei tarvitse avata tuuletusta tai pesua varten lainkaan, Liisa Julkunen iloitsee.

Jokaisessa Julkusten ikkunassa on nyt lämpölasielementti ja tarvittavat korvausilmaventtiilit. Niiden ansiosta lämpöä ei pääse hukkateille ja sisäilma pysyy raikkaana. 

  • Esimerkiksi 80-luvun ikkunoissa on ollut jopa 6 pestävää pintaa. Nyt Julkusten kodissa sellaisia pintoja on vain kaksi tai neljä ikkunaa kohden, Tuomas Nissinen kuvaa uuden ikkunan käyttömukavuutta.

Ikkunaremontti sujui ilman erityisjärjestelyitä. Julkuset elivät elämäänsä normaalin arkensa rytmissä koko remontin ajan. OnniRemontit Oy kuljetti myös vanhat ikkunat kierrätykseen. 

Miksi Julkuset valitsivat ikkunaremontin juuri kuopiolaiselta OnniRemontit Oy:ltä?

Liisa Julkunen kertoo arvostavansa hyvää asiakaspalvelutaitoa. Sitä, että toiveet huomioidaan ja tulee kuulluksi.

  • Tuomas on todella sympaattinen ja kohtelias asiakaspalvelija. Meille ei ole tullut missään vaiheessa sellaista oloa, että meille yritetään tyrkyttää jotain. Hänen ja asentajien käytös on ollut ihan parasta, Liisa painottaa. 

Hän myös lisää, että koko OnniRemontit Oy:n väki on hänen kokemustensa perusteella erittäin ammattitaitoista ja asiansa osaavaa väkeä, joiden työn perään ei tarvitse koko ajan silmä tarkkana katsella.

Ikkunaremontti ja uusi ulkoverhous ovat tuoneet kotiin nyt rutkasti lisää asumismukavuutta. Vedontunne on poissa ja sen ansiosta lämmityskulutkin ovat jatkossa pienemmät. Jäykkiä ja vanhoja ikkunankahvoja ei tarvitse enää väännellä ja koko talo näyttää myös ulkoisesti tyylikkäämmältä. 

  • Ulkoverhouksen viimeistelevän maalauksen Julkuset halusivat hoitaa talkoohengessä itse. Annoin heille siihen muutamia vinkkejä. Esimerkiksi mihin ajankohtaan maalaus kannattaa säiden puolesta ajoittaa, Tuomas Nissinen kertoo. 

Onnistunut yhteistyö ikkunaremontin parissa saanee pian Kuopion Kettulanlahdessa jatko-osan sisäoviremontin merkeissä.

Alkaako ikkunaremontti olla sinun kodissasi ajankohtaista? 

Arviokäynti on maksuton. Ryhdytään yhdessä suunnittelemaan sinulle parasta ratkaisua. Ota yhteyttä tai soita 040 189 1010

Lue lisää OnniRemontit Oy:n ikkunaremonteista